Turun Multiline Oy on vuonna 2015 perustettu monialayritys. Toimimme lähinnä Varsinais-Suomen alueella. Toimintamme muodostuu kiinteistönhoidon sekä kone- ja kuljetus palveluiden ympärille. Palvelemme kaikkia asiakkaita yksityisistä julkishallintoon. Näillä sivuilla kerromme yrityksestämme sekä tarjoamistamme palveluista.
Toimintamme juuret juontaa aina vuoteen 2002 jolloin aloitimme kone- ja kuljetusalalla, tuolloin yhtiömuotona oli vielä toiminimi. Vuosien varrella on vahvasti mukaan tullut myös erilaiset kiinteistönhuolto- ja hoitotehtävät. 2015 yhtiömuoto muuttui ja perustimme Turun Multiline Oy:n mutta pari asiaa on pysynyt alusta asti eli tyytyväiset asiakkaat ja reilu tekemisen meininki.
Hoidamme työt alusta loppuun asiakkaiden toivomusten ja suunnitelmien mukaan. Käytämme aina työhön soveltuvia menetelmiä sekä laitteita että voimme toimia turvallisesti, tehokkaasti ja samalla kaavalla syntyy myös kilpailukykyinen hinta ilman ikäviä yllätyksiä.
Käytössämme on laaja valikoima koneita ja luotettavia yhteistyökumppaneita. Meidän kauttamme saat kaikki kiinteistönhoitoon liittyvät työt.
Suoritamme mm. puiden kaatoa ja kantojyrsintää, mukaanlukien ongelmapuiden kaatoa Varsinais-Suomen alueella. Lisätietoa puiden kaadosta löytyy täältä: http://www.multiline.fi/puunkaato/
Tavallisista kiinteistönhoitoon liittyvistä töistä poiketen teemme myös huippumoderneja valvontakamera-asennuksia. Käyttämissämme kameroissa näet välittömästi mitä kiinteistössäsi tapahtuu, missä tahansa – koska tahansa. Tarvitset vain internet-yhteyden mobiililaitteessasi ja kiinteistössäsi. Lisätietoa valvontakamerajärjestelmistä löydät täältä: http://www.multiline.fi/valvontakamerat/